Pesen hanpaita ja itken. Nojaan lavuaariin ja huudan äänettömästi. Lapsia ei saa herättää.

Kun aikaa on muutenkin niin vähän, kun äiti ei tule elämään vanhukseksi, niin miksi sitten pitää kiduttaa? Miksi pitää kärsiä näin.

Kun äiti ei kuitenkaan enää koskaan voi nukkua kuin pieniä pätkiä sairautensa takia. Ei syödä enää koskaan normaalisti. Ei viettää yhtäkään päivää ilman kipuja. Niin miksi vielä tämäkin? Minkä takia nyt menee sitten selkäkin, joka on pakko leikata kun muuten äiti halvaantuu. Ja leikkaus taas... kun jo viimeksi äidille sanottiin, ettei häntä voi enää leikata. Riskit ovat liian suuria.

Miksi helvetissä minun äidin elämä on näin hirveää. Kun joku osaisi kertoa. Tai ei tarvitsisi edes kertoa, kun auttaisi vain.