Kun taas tänä iltana pelottaa niin kamalasti. Pelkään yli kaiken että pieni tyttöni kuolee, pelkään mieheni kuolemaa ja omaani. Oma kuolema on jotenkin taas ihan koko ajan mielessä, ehkä eniten siksi että olen raskaana ja jos minulle käy jotain, ei vauvalla ole vielä mitään mahdollisuuksia.

Olin äskettäin äidin ja isän luona viikon. Äidin vointi oli oikeastaan hyvä, jos jättää huomiotta pitkät vessaistunnot ja siksi huonot yöt, ruokaongelmat, tiheät lääkärikäynnit, lääkkeet ja kivut. Arki siis sujui aika mukavasti, kun tietää, kuinka huonosti se välillä sujuu. Kuolema oli hyvin vähän läsnä ja se oli mukavaa. Johtuu varmaan omastakin väsymyksestäni, en jaksanut tällä kertaa pitkiä iltakeskusteja vaan kaipasin unta.

Aamulla äiti soitti, eilen illalla oli pitänyt viettää vessassa neljä tuntia. Pitkälle yöhön siis.

Pelkään niin paljon, että en halua jättää tyttöäni yksin huoneeseensa nukkumaan. Kuvittelen, että pystyn läsnäolollani estämään kaiken pahan.