Äiti sanoi eilen, että haluaisi käydä valitsemassa itselleen uurnan. Oli pyytänyt isää kaveriksi, mutta isä ei oikein kestä tilannetta. Aina kun äiti puhuu kuolemasta, isä alkaa täristä. Äiti sanoi, ettei halua kiusata isää.
Voisinko minä käydä äidin kanssa uurna-ostoksilla?

Sanoin että voin, jos äiti niin kerran haluaa. Miten kamala tilanne, valita äidin kanssa hänelle rasiaa, mihin hänen tuhkansa sitten laitetaan. Toisaalta, miten pelottavasta asiasta voi tulla hieman arkisempi, jos me yhdessä käymmä sen ostamassa.

Tänään tuntuu pahalta. Tyhjältä. Ahdistavalta.
En jaksa puhua äidistä kenellekään, en kerro uurnasta. En tiedä pystynkö äidin kanssa sitä koskaan ostamaan.